Tietoa meistä
Koirahieromo Helmistin takana on koirahieroja Emmi, reilu kolmekymppinen koiraharrastaja- ja kasvattaja Kuusamosta. Koiria minulla on ollut jo yli 20 vuotta. Ensimmäinen koirani oli karjalankarhukoira, jonka jälkeen olen omistanut neljä bordercollieta. Tällä hetkellä kotonani on kolme työlinjaista bordercollieta, joiden kanssa harrastan ja kilpailen aktiivisesti agilityssä ja elän muutenkin toimeliasta arkea luonnossa liikkuen, lenkkeillen ja hiihtäen. Aiemmin olen harrastanut koirieni kanssa myös muun muassa tokoa ja rally-tokoa, kunnes agility imaisi kokonaan mennessään. Nykyään haluankin kehittyä siinä lajissa koko ajan paremmaksi urheilijaksi ja paremmaksi koiranohjaajaksi- ja kouluttajaksi. Mutta niin koiraharrastuksissa kuin koirahieronnassakin ei ole ikinä täysin valmis ja aina voi oppia uutta, jos vain haluaa ja pitää mielen avoimena.
Kiinnostus koirahierontaan lähti halusta huoltaa omia urheilukoiriani, ymmärtää syvällisemmin koirien anatomiaa ja fysiikkaa sekä auttaa myös muiden koiria voimaan paremmin. Opiskelen koirahierojan ammattitutkintoa Ammattiopisto Lappiassa ja tarkoituksenani on valmistua koirahierojaksi vuoden 2026 loppuun mennessä. Teen koirahierontaa sivutoimisesti päätyöni ohella, joten otan asiakkaita vastaan arki-iltaisin ja viikonloppuisin. Tällä hetkellä voimassa ovat edulliset opiskelijahinnat.
Koirahieromo Helmistin nimi on kunnianosoitus kahta ensimmäistä ja jo edesmennyttä koiraani kohtaan, jotka olivat karjalankarhukoira Helmi ja bordercollie Misti. Nimissä minua kiehtovat tarinat niiden takana, joten halusin omankin yritykseni kohdalla nimen merkitsevän minulle jotakin syvällisempää.

Nähdään koirahieronnan merkeissä - joko meillä tai teillä!
-Emmi
